haju

HPSH:N VUODEN KOIRA-KILPAILUT

Palkitsemme perinteisesti vuoden koirat palveluskoirakokeiden, tokon, rally-tokon, agilityn ja näyttelyiden saroilla. Koiran omistajan tulee ilmoittaa saavutetut tulokset tämän sivun ohjeiden mukaan 31.1.2023 mennessä hpsh@hpsh.net

LÄHETÄ TULOKSESI VUODEN KOIRA- KILPAILUUN

– koiran omistajan tai ohjaajan on olta HPSH ry:n jäsen ja
edustettava kilpailuissa HPSH ry:tä, mikäli kilpailulajissa yhdistyksen  edustamista edellytetään
– omistajan on itse ilmoitettava saavutetut tulokset 31.1. mennessä
– tulokset ilmoitetaan pisteet valmiiksi laskettuina
– pistelaskentaan otetaan mukaan max 5 Suomessa tehtyä tulosta
– liitä mukaan kuva kilpailukirjasta (myös koiran tiedoista kirjassa)
– myöhästyneitä tai ilman tositteita lähetettyjä tuloksia ei huomioida

Kilpailun tulokset julkaistaan ja palkinnot luovutetaan yhdistyksen sääntömääräisessä vuosikokouksessa.

VUODEN PK-KOIRA

Kilpailussa huomioidaan koiran viiden (5) parhaan PK-kokeista saadun tuloksen pisteet alla esitetyn mukaisesti. Tulosten tulee olla vuonna 2022 Suomessa käydyistä kokeista. Vain palkintosijaan oikeuttaneet tulokset huomioidaan.


Samana vuonna suoritetusta BH-kokeesta koira saa kolme (3) pistettä.

Jos koira saavuttaa jossain PK-lajissa kyseisenä vuonna FI KVA-arvon, saa se 10 lisäpistettä. Valionarvon ei tarvitse olla vahvistettu, kaikki tulokset tulee kuitenkin olla hankittuna. Korkeimmat pisteet saanut voittaa vuoden PK-koira kilpailun.

Pisteiden mennessä tasan ratkaistaan kilpailu seuraavasti:
Ylemmässä luokassa kilpaileva koira voittaa.
Mikäli koirat kilpailevat samassa luokassa, voittaa korkeamman pistemäärän yksittäisessä kokeessa kyseisessä kilpailuluokassa kilpailuvuonna saavuttanut koira.


VUODEN TOKO-KOIRA 

Kilpailussa huomioidaan koiran viiden (5) parhaan tottelevaisuuskokeista saadun tuloksen pisteet alla esitetyn mukaisesti. Tulosten tulee olla vuonna 2022 Suomessa käydyistä kokeista. Vain palkintosijaan oikeuttaneet tulokset huomioidaan.

Samana vuonna suoritetusta BH-kokeesta saa kolme (3) pistettä.

 Mikäli koira saavuttaa kyseisenä vuonna FI TVA arvon, saa se 10 lisäpistettä. Valionarvon ei tarvitse olla vahvistettu, kaikki tulokset tulee kuitenkin olla hankittuna.

Mikäli koira kilpailee saman vuoden aikana useammassa luokassa saavuttaen niistä palkintotuloksen, saa koira kustakin luokkavaihdosta +2 lisäpistettä. Se koira, joka saa korkeimmat pisteet, voittaa vuoden toko-koira kilpailun.
Pisteiden 
mennessä tasan ratkaistaan kilpailu seuraavasti:
Ylemmässä luokassa kilpaileva koira voittaa.
Mikäli koirat kilpailevat 
samassa luokassa, voittaa korkeamman pistemäärän yksittäisessä kokeessa kyseisessä kilpailuluokassa kilpailuvuonna saavuttanut koira.

VUODEN RALLY-TOKO-KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

Pisteet lasketaan ainoastaan virallisten kilpailuiden yksilösuoritustuloksista. Jos kilpailija on vuoden aikana kilpaillut useammassa luokassa tai enemmän kuin viisi kilpailua, hän saa itse valita, mitkä tulokset ilmoittaa kilpailuun. 

Mikäli useampi koira saa saman pistemäärän, voittaa ylemmässä luokassa kilpaileva koira. Jos kilpailuluokkakin on sama, lasketaan kokeista saadut pisteet yhteen ja korkeimman pistemäärän saanut koira voittaa. Jos pisteet menevät tämänkin jälkeen tasan, voittaa koira, jolla on korkeampi pistemäärä yksittäisestä kokeesta. Pisteet lasketaan koirakkokohtaisesti (ohjaaja & koira). Korkeimmat pisteet saanut koirakko voittaa kilpailun.

VUODEN AGILITYKOIRA

Tulokset voivat olla joko 1-, 2-, tai 3-luokasta. Jos koirien pisteet menevät tasan, ratkaisevat kilpailuista saadut palkintosijoitukset, jolloin pienimmän luvun saanut koira voittaa.

Vuoden tulokas – tittelistä kilpailevat koirat, jotka ovat kisanneet vähintään kerran 1-luokassa kilpailuvuoden aikana. Säkäluokkia ei ole jaoteltu.

Vuoden agilitykoira-kilpailussa palkitaan kunkin säkäluokan paras.

Kirjaa koirasi viisi parasta tulosta kilpailuvuodelta. Tuloksista tulee ilmetä kilpailupaikka, -aika, tulos, sijoitus, ohjaaja ja koirasi tiedot (nimi, rotu, tasoluokka) selkeästi eriteltynä. Liitä mukaan myös kopio kilpailukirjasta, jossa näkyvät 0-tulokset (esim. SM-nollat 3-luokasta) tai tuloste Suomen Agilityliiton tulosjärjestelmästä tai liiton hyväksymän palveluntarjoajan (esim. Agi.fi) tuloksista. Myös KoiraNetistä otettu printti käy tositteeksi tuloksista,kunhan  siinä näkyvät koiran tiedot ja tulokset. Liitä mukaan myös tieto mikäli kilpailet  vuoden tulokas- tittelistä.

VUODEN NÄYTTELYKOIRA JA VALIOPANNAT

Sama koira palkitaan valiopannalla maks. kahtena vuonna! 

Valiopantaan oikeuttavat muotovalion arvot ovat FI MVA, POHJ MVA / NORD MVA, C.I.B ja C.I.E 

Näyttelykoirakilpailuun lasketaan pisteet enintään kuudesta (6) näyttelystä, joista kolme (3) saa olla ulkomailta.  

ROP + 2 pistettä / näyttely 
Ryhmäsijoitus + 5 pistettä 

BIS sijoitus 1-4 + 10 pistettä 

Lisäpisteisiin oikeuttavat valionarvot 

C.I.B tai C.I.E + 7 pistettä 

POHJ MVA / NORD MVA + 6 pistettä 

FI MVA + 5 pistettä 

Muut saavutetut valionarvot, esim SE MVA + 2 pistettä 

Saavutetut tittelit, esim TLNW-17, HeJW-17 + 1 pistettä 

Valionarvot tulee löytyä jalostustietokannasta ja olla vahvistettu sinä vuonna, mitä vuotta kilpailu koskee. Tittelit pitää löytyä jalostustietokannasta hyväksyttyinä, ja tittelinäyttelyn tulee olla mukana kilpailuun ilmoitettavien näyttelyiden listauksessa. 

Tulokset pitää voida todistaa oikeiksi niin pyydettäessä.